25.4.2013

Mitä mukaan matkalle ja mitä ei

Mitä mukaan - tai ei mukaan noin 3 kk mittaiselle reppumatkalle?

Tästä aiheesta löytyy netissä varmaan miljoona kirjoitusta,
mutta minäkin haluan kertoa omien kokemusteni perusteella matkan aikana, mikä toimii ja mikä ei kaltaisellani matkaajalla, joka pyörii vaikkapa kolme kuukautta Kaakkois-Aasiassa. Vinkit varmaan toimivat myös lyhyemmän reissun tekeville.

Yleistä

1. Älä ota liikaa vaatteita mukaan - tai liikaa mitään muutakaan. 
-> Lähde kevyellä kassilla liikkeelle, ellei sinulla ole pikkutuliaisia, joita haluat viedä eri maihin uusille ystävillesi (suklaa sulaa, ei sitä kuitenkaan :D)

MIKSI?

-Aasiasta löytyy kivoja ja kauniita ja ennen kaikkea halpoja rättejä paikan päältä pilvin pimein, joita kuitenkin haluat ostaa, ainakin jos olet kaltaiseni henkilö :-)
-Vaatteita voi pesettää välillä pesulassa. Siksikään et tarvitse kahden viikon vaatekertaa mukaan. Pesettäminen on halpaa, useimmissa maissa noin euron per kilo tai alle sen. Halvin pesulamaksu, omalle reitilleni osunut, näytti olevan Ho Chi Minh Cityssä 8.000 dongia eli 0,25 euroa per kilo. Thaimaassa 40 bht eli noin euron per kilo on aika yleinen hinta, mutta pesulapalvelua saa myös 25-35 bahtilla.

VINKKI (pöllitty norjalaiselta eläkeläismieheltä): Ota mukaan sellaisia kulahtaneita t-paitoja tai muita kesävaatteita, joita et halua enää matkan jälkeen käyttää, jolloin voit heivata ne, ja ostaa lähtiessäsi pari tuoretta tilalle, jos tarvitset. Hän sanoi, että palatessaan Norjaan hänellä on aina kevyemmät laukut kuin reissuun lähtiessään. 

2. SOPIVA MÄÄRÄ VAATTEITA?

Tämä on minun arvioni, mutta aika optimaalinen määrä voisi olla (mietitty naiselle, miehet voivat ottaa hameen/mekon sijaan yhden shortsiparin lisää):
-2-3 t-paitaa/toppia,
1 pitkähihainen paita (mieluiten väriltään vaalea, hyttysten takia), 
1 pitkät housut (mielellään kevyttä, hengittävää materiaalia (esim. farkut ei ole hyvät), 
1 shortsit, 
1 hame, 
1 mekko
1 hyvät kävelykengät/sandaalit - tai molemmat, jos tuntuu, että molemmat on pakko ottaa Suomesta mukaan, 
max. 5 alkkarit,
max. 4 paria sukkia, 
uikkarit, 
1 huivi/saali/saronki, joka on mahdollisimman monikäyttöinen -sopii esim. huiviksi temppeliin tai lämmikkeeksi viileäksi ilmastoituun bussiin
rintaliivejä ehkä kolmet... 

3. Mitä Ei missään nimessä mukaan?

KIRJAT
Älä kanna kirjoja mukanasi Suomesta, jos ei ole ihan pakko. Jos on pakko, ota max. 1-2 kirjaa. Reppumatkailijoiden alueella on paljon kirjakauppoja ja ns. kirjavaihtopaikkoja eli voit heittää sinne lukemasi kirjan, ja ottaa toisen tilalle pientä maksua vastaan. Myös monissa hotelleissa ja guesthouseissa on kirjahylly, nimenomaan asiakkaiden sinne dumppaamia kirjoja, joita voi lukea sielläollessaan, tai napata matkaan luettavaksi ja jättää ne oman lukukerran jälkeen seuraavaan majapaikkaan seuraavalle luettavaksi :-)
Aasiassa myydään myös laajasti matkaoppaiden kopioita muutamalla, max. noin viidellä eurolla. Sama sisältö, kevyempi kiva. 

MEIKIT
Meikkipussi on ollut yksi oman matkani ehdottomasti pahin turhake. Jos tulee hikoilun keskellä tarve kaunistautua, siihen riittä varmasti hyvin kevyt - ripsiväri-,rajauskynä-, -huulikiilto-tyyppinen setti.

MUUT ESINEET/VAATTEET, JOS VÄHÄNKÄÄN EPÄILET, ONKO KÄYTTÖÄ MATKAN AIKANA TAI KÄYTTÖÄ ON VAIN VÄHÄN... :
Jätä kama silloin kotiin!

Omat turhakkeeni matkan aikana / top 7:
-iPod - kuuntelin musaa Ipadilla
-Snorklausmaski - en ole snorklannut vielä kertaakaan- sitä paitsi välineitä voi vuokrata, jos haluaa niin tehdä
- Villasukat - käyttöä oli vain kerran ja silloinkin lapasina.. Älä kysy miksi. Monet kerrat olisin kuitenkin pärjännyt vetämällä vain useammat sukat jalkaan villasukkien sijaan... Hilpeyttä ne kyllä herättivät kanssamatkustajissa.
- Hyttyskarkoite - sen voi ostaa periltäkin ja sitä paitsi paikalliset myrkyt ovat tehokkaampia paikallisiin ötököihin, kuin Suomen olosuhteisiin kehitetyt hyttyskarkotteet....
-Liikaa painavia ja kalliita kirjoja, joita ei raaski heittää hintansa ja hyödyllisyytensä takia pois
-Aasian kartta - ei vaan ole ollut tarvetta avata sitä. Pienemmät, matkaoppaiden maakohtaiset kartat, ovat olleet riittäviä
-Erittäin hoitava/kosteuttava naamavoide. Täällä on niin kostea ilmasto, että vähemmän hoitavat tuotteet riittävät. 

MITÄ OTTAISIN MUKAANI TÄLLÄ KERTAA tai UUDELLEENKIN:

-Korvatulpat - aina hyvä, koskaan ei tiedä, missä joutuu nukkumaan

-Otsalamppu - seriously - mulla ei oli vaan pikkuinen taskulamppu eikä siitä ollut mihinkään. Otsalamppu vapauttaa kädet muuhun tekemiseen. Olisin hyötynyt siitä niin monesti... en jaksa selittää tässä nyt tilanteita, mutta sanotaan vaikka näin, että sähkökatkot ovat Aasiassa muita maita yleisempiä, eikä kaikilla pikkupoluilla ole todellakaan valaistusta.
Onneksi sain valoa monesti kännykässä olevan taskulampun avulla, mutta tällä tytöllä lähtee otsalamppu seuraavan kerran mukaan! 

-Kyniä
Mulla oli Suomesta mukana neljä mustekynää ja kaikki kirjoitin musteesta tyhjiksi niin et piti lopulta ostaa lisääkin kyniä... Eli jos pidät päiväkirjaa tai muuta, niin kyniä on hyvä olla mukana useampi. En tiedä tekeekö helle kynille jotain, vai oliko käyttöaste nyt vaan niin kova

-Muistivihko(ja)
Jos sulta löytyy kotoa pari tyhjää käyttämätöntä muistivihkoa, ota mukaan käyttöön ihmeessä. Jos ei, periltäkin voi ostaa. On kätevää pitää yhteystiedot ym. vihkon kansien sisällä pikkulappujen sijaan, kun tutustut uusiin ihmisiin ja vaihdatte yht.tietoja.

-Matka-apteekki
Hyvä on olla vähän ripuli-, kipu - ja flunssalääkettä matkassa. Periltäkin saa, mutta jos iskee tauti, niin omilla lääkkeillä pääsee hyvin alkuun. 

-Niskatyyny ja unimaski
Tyynyn sain työpaikaltani läksiäislahjaksi ja on ollut monilla bussi- ja lentomatkoilla hyödyllinen. Monissa paikoissa saa tyynyn lainaan matkan ajaksi, mutta aina näin ei ole. Omani on ilmalla täytettävä malli, joten menee pieneen tilaan. (Perillä, monilla markkinoilla tai turistimyymälöissä myydään tyynyjä halvalla, mutta en ole noita puhallettavia versioita nähnyt.)

(Jos ei osaa nukkua valoisassa, on unimaski hyvä olla ja vie vain vähän tilaa). 

-Pikkutuliaiset
Jos jaksaa kantaa mukana. Miksi? Jos tapaa uusia ystäviä, jotka kutsuvat esim. kotiinsa kylään tai majoitut paikallisen perheen luona (homestay)-paikassa, on kiva viedä joku pieni tuliainen Suomesta kiitokseksi.

Mie olin tosin syöttänyt suomilakut -ja salmiakit uusille tutuille ennen kuin menin yhteenkään paikalliseen kotiin...
Suomalaiset postikortit (maisemakortit) voi olla hyviä, niistä näkee millainen maa Suomi on ja siihen voi kirjoittaa omat terveisensä tai kiitoksensa uusilel ystäville. Ehkä joku avaimenperä tai kynät voisi toimia kanssa lisänä. Ensi kerralla otan kyl Suomi-postikortteja joitakin mukaan! Matkin Mikaelia Etelä-Koreasta :-)

-Iso pyyhe ja pikkupyyhe
Jos sulla on runsaasti pyyhkeitä kotona ja osa alkaa olla kulahtaneita, ota pari mukaan. Miksi? Koska läheskään kaikissa majoituspaikoissa ei ole pyyhkeitä tarjolla, tai jos on, niitä ei saa viedä rannalle.

Voit matkan päätteeksi heivata ne laukusta pois.

Toki voit ostaa myös pyyhkeen paikan päältä, jos on tarve. Ei ole kallista.
no niin, nyt alkaa väsyttää sen verran paljon, että tämä aihe tuli tällä erää käsitellyksi. Palaan astialle, kun jaksan tai keksin aiheeseen kerrottavaa.

Tietenkin jokainen ottaa lisäksi mukaan mitä muuta tartteekaan, kuten hygieniatuotteita jne. Ei niihin mulla mitään sanottavaa ole :-). Tämä on tehty lähinnä siitä näkökulmasta, miten itse aion toimia ensi kerralla.

1 kommentti:

Kati Oksman kirjoitti...

ai niin! Käteistä ottaisin mukaan paljon enemmän.

USA:n dollareita tarvitsee monien maiden viisumeihin, mutta käteistä mukaan ihan jo siksi, että Laosissa ja Vietnamissa on useimmissa automaateissa hyvin matalat nostorajat. Jos maksiminosto non esim. 120 - 200 euron luokkaa ja joudut maksamaan hotellit ym. aina käteisellä, rahaa menee paljon. Ja kun sitten nostolle tulee hintaa noin 10 e kerta (oman pankin kulut noin 8 e/nosto ja paikallinen pankkikin usein ottaa noin 1-2 euroa per nosto) ja nostat rahaa pari kertaa viikossa tai muutaman kerran kuussakin, niin kyl se rupeaa pidemmällä aikavälillä potuttamaan.

Mulla ehkä vielä sekin, kun matkustaa yksin, niin joutuu maksamaan hotellit ja taksimatkat useimmiten ilman, että voisi puolittaa kulut jonkun kanssa, niin rahanmeno on niiltä osin usein kaksinkertainen sinkkumatkailijalla.

Joskus tulee myös nostettua rahaa liikaa automaatissa eli omassa valuutassa (eurossa) on se hyvä puoli, että voi vaihtaa rahaa vähän kerrassaan. Jos tartteekin matkan lopuksi vaikka vain vähän rahaa, voi vaihtaa euroja paikallisvaluutaksi sen verran mitä tarvitsee ilman että joutuu maksamaan taas isoa nostomaksua pikkusummasta.

Toki valuutanvaihtokin vaatii tarkkuutta ja vaivannäköä, mutta jos on tarkan talouden ihminen, niin uskon, että kantamalla valuuttaa mukana jatkuvan rahannostokarusellin sijaan voi vähentää hieman matkakuluja.