6.3.2013

Kuulumiset Ausseista 14.2

Blogiteksti matkan päältä, kirjoitettu 14.2 Ulkomaanmatkaa on nyt vajaa viikko takana. Tai no, lähdin yli viikko sitten, mutta perillä olen ollut kuusi päivää. Olin aluksi Melbournessa, josta lensin tänään Perthiin, Länsi-Australian pääkaupunkiin. Sanotaan, että Länsi-Australia on syrjässä kaikesta, ja tavallaan se onkin, sillä se on pinta-alaltaan Australian isoin osavaltio ja ainakin lentokonenäkymien perusteella hyvin harvaan asuttu. Sanovat, että Perth on siis maailman syrjäisin suurkaupunki.   Tänään rakkoisilla jaloilla tehty hitaahko kävelykierros ainakin osoittaa, että keskusta on kohtuullisen kompaktin kokoinen. Mitäs kaikkea olen tähän saakka tehnyt? Lyhyesti kerrottuna olen tutustunut paikallisiin ruokiin ja viineihin sekä ihmisiin ja heidän tapoihinsa. Se oli mahdollista, sillä pääsin asumaan suomalais-australaisessa perheessä useamman päivän. Aussit ovat ystävällisiä ja rentoja ihmisiä, jotka pudottelevat small talkia ja kohteliaisuusfraaseja automaattisesti aina. Esim. asioidessa kuuluu kysyä aina aluksi puolin ja toisin lyhyesti "how are you?" Vastauksen ei tarvitse olla pitkä, vaan "Fine thanks, how are you?" riittää aivan mainiosti vastaukseksi. Hauskalta tästä suomalaislikasta myös kuulostaa, kun kiitokseen vastataan useimmiten fraasilla "no worries" eli suoraan käännettynä "ei huolia". Minusta se kuvaa hyvin aussien elämänasennetta, huolettomuuutta. Ihmisten ystävällisyyden lisäksi toinen todella vaikuttava asia on ollut kaunis luonto. Melbourneen joskus suuntaville suosittelen enemmän kuin lämpimästi päiväreissun tekemistä - ellei itse halua vuokrata autoa - Great Ocean Roadin maisemiin. Kyseessä on siis pääasiassa meren rantaa pitkin kulkeva serpentiinitie. Näet niin merta, rantoja, kallioita, metsiä, peltoja, pikkukyliä upeine villoineen ja tietysti erilaisia eläimiä. Maisemien kauneutta ei vain voi liioitella.   Täällä Perthissä olen nyt hotellissa vain yhden yön ennen kuin siirryn huomenna tekemään kahdeksi viikoksi luonnonsuojelua vapaaehtoistyönä. Se missä päin Perthiä tai Länsi-Australiaa tulemme olemaan on vielä yllätys, mutta huomenna se selviää. Tässä nyt kuulumiset päällisin puolin. Kirjoittelen lisää, kun teknisten laitteiden akut, oma vapaa-aika ja yhteydet sen sallivat. Tarkoitan, jossain kansallispuistoissa tuskin liikaa on kenttiä kännyille ym. Ps. Hankin paikallisen sim-kortin ja otin suomen Simin puhelimestani pois. Jos siis on ollut jotain asiaa, en ole ehkä lukenut vielä viestejäni. Yritän skarpata ja vaihtaa simkortteja vähän useammin.  Have a nice day you all!

Ei kommentteja: