6.3.2013

Blogiteksti 25.2, viikko vapaaehtoistyötä takana

Blogiteksti 25.2 Vapaaehtoistyötä on reilu viikko takana. Perjantaina saapumisen yhteydessä pidetyn alkuinfon jälkeen majoitumme hostelliin ja vietimme vapaan viikonlopun. Hostellin vapaaehtoisille varattu jääkaappi oli täynnä herkullista ruokaa - mikä ihana yllätys! Itse hostellin asukkaat olivat lähinnä työssäkävijöistä ja bilettäjistä (tai työssäkäyvistä bilettäjistä) koostuva porukka. Useimmat huoneet olivat todella sotkuisia, mutta parin päivän alkujärkytyksen siihen tottui.   Conservation Volunteers Australia on järjestö, jonka kautta tein vapaaehtoistöitä. Järjestöllä on toimipisteitä kaikkialla Australiassa, ja Perthin toimisto sijaitsi itse asiassa Fremantlessa, joka on noin 20 kilometriä Perthistä etelään. Myös hostellimme sijaitsi Fremantlessa. Kävimme hostellilta käsin päiväsittäin tekemässä vapaaehtoistyötä Perthin alueen suojelluissa puistoissa. Kitkimme rikkaruohoja, erityisesti fleabangiä, joka on alun perin Etelä-Afrikasta levinnyt. Työ oli siis pääosin rikkaruohojen kitkemistä ja ympäristön puhdistamista roskista. Yhtenä päivänä menimme mustakakadujen kuntoutuskeskukselle töihin. Se sijaitsee entisessä wildlife-parkissa eli villieläinpuistossa, ja tilat on otettu kuntoutuskeskuksen käyttöön vasta viime vuonna, joten kunnostushommia riittää tällä alueella. Purimme pari aitaa, haravoimme ja keräsimme valmiita lehtikasoja pakun lavalle poiskuljetusta varten.  Kaikkina päivinä oli hyvin kuuma.  Työskentelin pääasiassa samaan aikaan aloittaneiden kahden ruotsalaisen ja yhden eteläkorealainen vapaaehtoisen kanssa. Samoja töitä tekivät lisäksi jo aiemmalla viikolla aloittaneet kolme japanilaista ja yksi saksalainen. Lisäksi porukassa oli paikallisia vapaaehtoisia mukana.  Työtä johti palkattu tiiminvetäjä, joita oli mukana 1-2 päivästä riippuen.  Itse yritin tehdä töissä koko ajan parhaani, ja olin erityisen innoissani, kun pääsimme tekemään jotain muuta kuin kitkemistä... Valitettavasti sain vapaaehtoistyön ensimmäisen viikon lopussa jonkin sortin auringonpistoksen tai lievän lämpöhalvauksen, ja olin koko torstai-illan oksennustaudissa ja ripulissa, mikä oli aika kamalaa, varsinkin hostelliolosuhteissa.... Koska mikään ruoka tai juoma ei pysynyt sisällä torstaina, olin perjantainkin aika heikossa kunnossa. Onneksi ruoka alkoi kuitenkin maistua jo lauantaina :D. Perjantaina valmistetut herkulliset kengurupihvit menivät kuitenkin sinällään hukkaan, koska en saanut alas paria palaa enempää. Fremantlesta vielä sen verran, että se on erittäin kaunis ja idyllinen satamakaupunki, joka vetää paljon turisteja puoleensa päiväreissuille Perthistä. Oli ilo viettää siellä viikko, lähellä kivoja kahviloita, pubeja ja rantoja, vaikka majoituspaikkamme olikin aikamoinen läävä.

Ei kommentteja: