25.2.2007

Opinnot ja työ, ja viikonlopun kuulumiset

Jätin perjantaina päättötyöstäni 1. version tarkastettavaksi opettajille. Työn kanssa tuli teknisiä ongelmia, sillä siirrettyäni lopulta kaiken tekstin sisällysluettelon kanssa linkitettyyn, koulun viralliseen opinnäytetyöpohjaan ja mentyäni sen jälkeen hyvin ansaituille päiväunille, havaitsin iltapäivällä Suomen kielen lehtorilta saamastani s-postiviestistä, ettei tiedosto avaudukaan vaan se on mennyt rikki. Tämän jälkeen en uskaltanut lisätä enää litteitä kaiken kaikkiaan 70-sivuiseen tekstiin, vaan jätin se suosiolla pois erillisiin tiedostoihin tässä vaiheessa.

Viikonlopun aikana olen nukkunut pitkiä päiväunia, jakanut Paavalin esitteitä ja lueskellut ja katsellut tv:tä. Perjantaina tuli nähtyä puolet Colin Farrellin tähdittämästä the Recruit -toimintapätkästä. Sunnuntaina aloitin lukemaan Kuopion työväenyhdistyksen kaksiosaista historiikkia. Myös englanninkielisen abstractin olin ajatellut laittaa alulle, mutta jätän sen nyt toistaiseksi maanantaille. Olen myös ehtinyt tehdä vaatehuoltoa: Ts. korjailla joitakin vähän rikkonaisia vaatteita.

Muuta mielenpäällä:

*Työnhaku jatkuu. Tiistaina selviää työnsaanti -tai saamattomuus yhden kuopiolaisen työpaikan osalta. Olen onnellinen, jos saan sen työn, mutta jos en, on minulla vielä aikaa löytää sellainen. Kuopiosta työnsaanti on kyllä vaikeaa. Päättötyön ohella olenkin vähän jo tämän paikkakunta-kysymyksen vuoksi joutunut miettimään, mitä tällä hetkellä elämältäni eniten haluan. Yksi näkökulma tähän on se, ettei Kuopiossa ei saa kovin helposti koulutustani vastaavaa työtä ja toisaalta on käynyt ilmi, että joidenkin töiden saamisten esteeksi on selkeästi noussut polittinen toimintani - siitäkin huolimatta, että olen ehtinyt opintojeni ohella käydä myös töissä kokemusta kerryttämässä.

*Presidentti Halosen Australian vierailulla sanomia ydinvoima-lausuntoja on arvosteltu niin runsaasti Savon Sanomien -lukijapalstoilla, että itseäni ihan sapettaa. Kysynkin kritisoijilta: "Eikö presidetillä ole enää oikeutta ilmaista omia näkemyksiään?" Hauskinta kohussa on kaiken hyvän lisäksi se, että Halonen kertoi vain huolensa siitä, ettei usko ydinvoiman olevan mikään lopullinen tai "autuaaksi tekevä" ratkaisu ilmastonmuutokseen, vaan korosti, että muitakin vaihtoehtoisia energiamuotoja tarvitaan. Ja Suomessa tämä käännetään siten, että Halonen on ydinvoiman vastustaja. Missä on ihmisten medialukutaito?

*Olen yksi niistä 38.000 suomalaisesta opiskelijasta, joka joutuu maksamaan opintotukea takaisin vuoden 2005 tulojen osalta. Minun osaltani palautus koskee yhtä kuukautta; noin 550 euroa. Itse joudun pyytämään, että saisin maksaa ko. summan useammassa erässä takaisin, sillä saan opintotukea enää maaliskuun loppuun, 360 euroa nettona kuukaudessa, ja eräpäivä maksulle on jo 5. huhtikuuta. Moni varmaan joutuu ottamaan lainaa, että saa maksettua velkansa Kelalle takaisin. Kyllä se vaan hävettää, että ei ole osannut silloin tulojaan oikein laskea, tai murehtia.

Minun osaltani ylitys oli melko pieni, joten selkeästä pimennossa olemisesta tulorajojen suhteen omassa mokassani ei kohdallani ole kysymys. En vain laskenut tulojani tarpeeksi tarkkaan. Muiden 37.999 opiskelijan osalta en sitten osaa sanoa, onko kyse ollut vain itselleni sattunutta varomattomuutta vai välinpitämättömyyttä tai jopa puhdasta tietämättömyyttä. Koska takaisinmaksajien määrä on vuosittain hurjassa nousussa, toivottavasti opiskelijoiden työssäkäyntiasia huomioidaan paremmin sitten, kun opintotukijärjestelmää aletaan kokonaisvaltaisesti kehittämään. Tiedotusta ja "valistusta" voidaan toki myös aina lisätä, mutta kyllä omasta mielestäni Kela on näistä asioista melko hyvin kertonut kirjeissään ja verkkosivuillaan.

Minulle opintotuen palautus ei ole mikään ylpeilyn aihe, kuten ei ole pieni opintotukikaan, mutta haluan tuoda tämän asian omalta kohdaltani reilusti julki osoittaakseni sen, että opiskelijoiden välillä voi olla valtavan suuria tuloeroja, kun jotkut opiskelijat työskentelevät jopa kokopäiväisesti. Jouni Backmanin mukaan tilastot ovat kuitenkin puolellani: Avoimia työpaikkoja on auki Suomessa niin paljon - ja tulevaisuudessa vielä enemmän, että kyllä minunkin kaltaiseni nuori pian pääsee opintolainojaan valtiolle takaisin maksamaan.

Jos lukemani KTY:n historiikin hengessä päättäisin kaiken yllä kertomani perusteella heittäytyä synkkyyteen, kysyisin: Mitä arvoa minun kaltaisellani nuorella osaajalla on yhteiskunnalle?

3 kommenttia:

Kati Oksman kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Kati Oksman kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Juuso kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.