7.11.2006

Hurskastelua ja huminaa


Viikonloppu meni mm. Savonia-amk:stamme tradenomiksi valmistuvan vuosikurssin kanssa juhliessa ja seurakuntavaalityössä.

Kävin sunnuntaina pitkästä aikaa jumalanpalveluksessa. Edellisen kerran olen jumalanpalvelukseen osallistunut seitsemän vuotta sitten, mikäli jouluaattojen hartauksia tai muita sellaisia ei lasketa. Mielenkiintoista oli se, miten saarnoja ja virsien sanomaa tarkkaili aivan eri korvalla kuin ennen - kriittisemmin. Aivopesultahan ne saarnat kuulostivat, ja erittäin ahdasmielisiltä sellaisilta. Jumalan hylännyt, toisin sanoen ateisti tai kirkosta eronnut, on kuulemma kuin aavikolla kituva ohkadepallo, joka nääntyy paahteessa yksinään, ja se joka, uskoo, on kuin vehreä pensas, jonka kaikki lehdet alati vihertää. Tässä siis vain yksi kökkö esimerkki kuulemastani, mutta kuvaileva sellainen.

Eikö kirkon tulisi suhtautua armollisesti kaikkiin, ja yrittää kannustamalla saada lisää jäseniä, eikä tuomitsemalla? Tuomitsemisesta tulee helposti osa uskonnollisen ihmisen arkea, kun täytyy omassa hyvyydessään verrata itseään muihin. Oma hyvyys korostuu muiden pahuuden edessä, ja jumalanpalveluksen jälkeen pidetyillä vaalikahveilla löydettiinkin heti yksi syy jäsenkatoon "Kun politiikka sotketaan kirkollisiin asioihin". Ja mummoilta tuli kannatusta!
Kirkko vaan nöyrille ja puhdassydämisille ihmisille, joo!

Lyhyt olisi ollut Kuopion Alavan seurakunnankin lista, mikäli kaikki poliittiset olisi sieltä pois jääneet. Lisäksi moni kirkkoon kuuluva äänestää näissä vaaleissa juuri sen takia, että puolueet ovat aktivoineet väkensä ehdolle kirkkovaaleihin. Tuttua henkilöä ja saman aatteen kantajaa on helppo äänestää, jos ei ole aiemmin ollut seurkunnan toiminnassa mukana.

Olinpa kyllä sen verran tilaisuuden jälkeen poissa tolaltani, että tiedä, vaikka eroaisin kirkosta piankin. Kivittämistä en siedä, enkä sitä, että kun olen lopulta löytänyt oman tapani olla jollakin lailla kirkon työssä mukana, minua syytetään siitä, että minä tai minunkaltaiseni puolueihmiset päinvastoin näivetämme yhteisöä. Moniarvoisuus kunniaan, kuulukoon kirkko vielä muillekin kuin nöyrille hurskastelijoille! Äänestys päättyy maanantaina 13. päivä. Katsotaan, miten käy.

1 kommentti:

Kati Oksman kirjoitti...

Niin ne väittää.. :)