Tuntuu, että olen tämän vuoden SONK:n liittohallituksessa viettäessäni oppinut niin paljon uutta asiaa, etten olisi voinut saada vastaavia taitoja mitenkään asioihin itse perehtymällä.
Viime lauantaina Tampereella ollut sivistyspoliittinen seminaari oli älyttömän onnistunut ja avarsi osallistujaansa paljon. Alustukset sosialidemokraattisesta koulutusihanteesta, kansalaiskasvatuksen nykytilasta sekä New Public Management-aatteen heikkouksista aiheuttivat tunteellisuuteen asti kyltymättömiä puheenvuoroja. Erityisesti intohimoja herätti keskustelu siitä, tulisiko sellaisilta ulkomaisilta opiskelijoilta periä maksua, jotka eivät aio jäädä Suomeen töihin valmistumisensa jälkeen. Itse kerroin kommenttipuheenvuorossani ulkomaalaisten opiskelijoiden työnsaannin vaikeudesta ja siten myös suomalaisyritysten asenteellisuudesta.
Olen myös huomannut sen, että käyttämäni kieli muuttuu vähitellen politiikan argumentointitavan kaltaiseksi. Toisaalta se on sääli, toisaalta olen iloinen, jos se helpottaa keskustelua ja asioiden perustelemista joidenkin ihmisten kanssa. Olen iloissani ja hämmentynyt.
Kirjoittaminen avartaa, tiedonsaanti avartaa.. Toisaalta mitä enemmän saa tietoa, sitä kirkkaammin alkaa oivaltaa oman kapasiteettinsa rajallisuuden. Nimittäin: ylimääräiset asiat tippuvat päästä ja häpeän puna nousee korviin jo päivittäisiksi muuttuneista unohduksista.
Michael Laakasuo kirjoittaa oivallisesti uusimmassa Stimuluksessa tietotulvasta.
Tarramuisti vastaisi paremmin nykyihmisen tarpeita, kuin tällainen vanhanaikainen kovalevy.
Kaikki tieto on mielestäni lähtökohtaisesti samanarvoista, mutta onko meidän tarpeellista tietääkään kaikkea? Tietämisen on kivaa, mutta niin on uuden, miksei vanhankin oppiminen. Muistimme asettaa syrjään ne asiat, joita ei ole mielekästäkään muistaa koko aikaa. Emme tee sellaisella tiedolla, kuten minkä värisiä sukkia pidin jalassani tasan vuosi sitten, tai minkä merkkistä hammastahnaa ostin lukioikäisenä puhumattakaan kaikista omista pienistä kömmähdyksistä. Ja tämän minä muistan psykologian tunnilta. Sen sijaan muistia käsittelevä Umberto Econ kirja ”Prinsessa Loanan arvoituksellinen liekki” saa jäädä kesken. Pieni kapasiteettimme on osaltaan siunaus, osaltaan rasite. Tärkeintä on käyttää muistilappuja ja muistaa edes sen, että on armollinen itselleen.
Huom, vielä 26.10., tätä kirjoittaessani, Laakasuon kolumnia ”Trothin strobovalot” ei ollut laitettu verkkoon, mutta se löytyy kyllä Stimuksen uudesta numerosta (10). Surkeaa päivityspolitiikkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti