19.9.2006

Epaonnen paiva?

Lauantai on epaonnenpaivasi, sanoi Olga minulle tanaan ruokapoydassa dranikeja, paikallisia perunaohukaisia nauttiessa, kun olin hetkea aiemmin kertonut hanelle miten loukkasin vasemman polveni muutama paiva sitten liikennevaloihin rahmalleen lentaessani. "Miten niin?", kysyin hanelta ja han vastasi, etta no, sita edellisena lauantainahan havitit pankkikorttisi.
Tosiaan, minulle on sattunut taalla lyhyessa ajassa niin paljon kaikenlaista, etta pitaisin parempana ilmausta "huonon onnen viikko" tai "huonon onnen kuukausi". Tassa muutamia esimerkkeja 13 paivan sisalla tapahtuneista asioista:

Kun pyydat paikallista korjaamaan huoneesi ovenkahvan, he korjaavat lukon. Kun unohdat ottaa korttisi automaatista, epailee pankki kortin olevan laiton, eika anna sita takaisin. Kun pyydat asuntolan henkilokuntaa edelleen korjaamaan kahvan ja kahvan lisaksi sahkopistokkeen, edelleen, he unohtavat korjata ensiksi mainitun. Sitten toinen kaupankassa yrittaa rahastaa suklaalevyn "varmuuden vuoksi" kahdesti, kun taas nettikahvilan pitaja antaa liian vahan vaihtorahaa. Kerran minua ei meinattu laskea takaisin hostiini, kun tati ei tunnistanut minua uunituoreesta opiskelijakortin valokuvasta.

Kuten huomaatte, hammastenkiristelya on riittanyt. Nama ei kuitenkaan ole mitaan verrattuna siihen, etta paasyyni maahantuloon: tyoskenteleminen ulkomailla ja tyokokemuksen saaminen, ei ole toteutunut.
Puhun asiasta jo menneessa muodossa. Kun ilmoitin yliopiston kv-asioista vastaavalle ihmiselle eilen, etta haluan palata, kauppatieteiden tiedekunta paatti lopulta jarjestaa tyota ja maksaa palkkaakin.. He vaan kuulemma olivat odottaneet, etta toimittaisin omalta koulultani paperin, jossa mainitaan tyotehtavat, jotka minun tulee tayttaa.. Eli he ovat koko ajan halunneet, etta mina annan heille tehtavat, jotka he antavat sitten minulle. Katevammasta systeemista en ole viela kuullut. Totuus lienee kuitenkin toinen.
Minua on siis koko tama paiva houkuteltu jaamaan, ja epailen, etta syy ei ole niinkaan huoli minusta, vaan pikemminkin koulun maineesta.
Olen kuitenkin tehnyt itseni ja tyohaluni mielestani alusta saakka selvaksi ja odottanut liiankin karsivallisena. Haluankin palata nyt kotiin, siella kun hommaa riittaisi. Ironia jatkuu, silla lahtoani ei ole suinkaan tehty helpoksi: Koulu on toimittanut passini kaupungille rekisteroitavaksi. Rekisterointi suoritetaan kaikilta Minskiin saapuville ulkomaalaisille. On vain niin, etta koulu on itse vitkutellut passin eteenpain lahettamisessa, ja nyt paivamaara, jolloin passi kuuluisi saada takaisin, vain siirtyy ja siirtyy. Ja silla valin mina hengailen upeassa Minskissa, tylsistyneena, kielitaidottomana ja siipirikkona.
Epaonnen kuukausi minulle: ehka, mutta heraa vain kysymys millaista on sitten paikallisten elama?

3 kommenttia:

Ville Kopra kirjoitti...

Yritä nyt ottaa kaikki irti siitä visiitistä vaikka jäisi lyhyeksikin. Valko-Venäjä ja Minsk on varmasti Euroopan kiinnostavimpia paikkoja eikä sinne turhan moni lähde ihmettelemään. Kun palaat Suomeen sinulta kysellään perusteellista reportaasia maan tilanteesta liittyen ihmisoikeuksiin, ihmisten hyvinvointiin ja toimeentuloon, elinkeinopolitiikkaan, yritysrakenteeseen jne jne.

Kati Oksman kirjoitti...

Olen yrittanyt kysella paikallisilta edella mainituista asioista.
Ja kaipa tanne voi toistekin tulla, vahan paremmilla valmiuksilla, kuten kielitaidolla varustettuna :). No, paras varustus tanne loytyy jokaisen korvien valista: Se on oikea asenne.

Anonyymi kirjoitti...

Voi Katiseni... sinulla todellakin on ihailtavan hyvät hermot :) Sain muuten kirjeesi eilen, lämmitti mieltä kovasti! Toivotaan, että jos joudut vielä jäämään sinne, saisit arvoisiasi tehtäviä... mutta näin itsekkäästi ajateltuna haluaisin sinut jo Suomeen *hih*