24.9.2006

Kotiinpaluu


Kotona olo Suomessa on alkanut flunssaisissa merkeissä. Flunssaisena sisällä pakotettuna voin nyt sitten kuvata lyhyesti Minskistä paluuni.
Sain passini keskiviikkona 20.9. kello 15 iltapäivällä ja sanoin hyvästit yliopiston väelle. Bussit Vilnaan kulkevat neljältä, joten totesimme paikallisten ystävieni kanssa, että lähtö siirtyisi suosiolla torstaille.

Kävimme Olgan kanssa hankkimassa minulle lipun seuraavan päivän Vilnan bussiin, jonka jälkeen laskin hänet koulutöidensä pariin.
Olin luvannut tytöille juhlistaa passin takaisin saamista ja tein sen nauttimalla pullollisen paikallista, järkyttävän pahaa Bela-Kolaa ja purkillisen caramellijäätelöä koleassa huoneessani. Niiden ohella ilta kului syventyessä Bertnand Russelin ajatuksiin mm. opettajien tehtävistä (Filosofiaa jokamiehelle, 1950). Matti Hyvärisen matkaseurakseni ottaman kirjan "Ja alussa oli liike" jätin sen sijaan tällä erää rauhaan. Yöni nukuin hyvin nähden unta sukulaisistani ja perheestä ja kavereista. Aamulla olinkin onnellinen nainen.

Viimeisenä päivänäni nautitun epäterveellisen jämäaamiaisen ja suihkun jälkeen kävin internetissä. Sen, ja parin tärkeän puhelinsoiton jälkeen suuntasin Kamarovka-markettiin omin päin ostoksille. Halusin ostaa jotakin hyvää syötävää ystävilleni viimeisen päiväni kunniaksi. Tuijottelin aikani erilaisia täytekakkuja, mutta tyydyin lopulta pulliin niiden helpon tarjoitavuutensa vuoksi. Poistullessa etsin Ihmisten Ystävyys -nimistä puistoa (käännetty englanniksi People's Friendship Park), mutta jätin matkani ajan puuttetta peläten kesken. Sen verran kuitenkin näin, että puiston viereen oltiin rakennettu upouusi McDonald's.

Yhden aikaan Nastya, Nadja, Olga ja Olga U. tulivat kylään auttamaan tavaroiden kantamisessa ja vieden osan omaisuudestani mukanaan muistutamaan koteihinsa minusta. Lahjaksi sain kalliihkon, Valko-Venäjästä englanniksi kertovan esitteen. Bussille minua lähtivät saattamaan Olga U. ja Nadja ja loput menivät haikein mielin tilastomatematiikan tunnillle. Kantamaan tavaroita kutsuttiin luokan isoin, gastamainen poika Max. Matka hiottavan raskaan rinkan, erillisen makuupussin ja kirjoilla sekä eväillä lastatun irtolaukun kanssa ihmisten täyttämässä metrossa ei ollut erityisen helppo, mutta selvisimme siitä neljän sakkina ulos. Minulle suurin vaikeus oli henkinen; suuri outouden tunne, kun joku muu auttaa kantamalla kaikki tavarasi.
Jäähyväiseksi sain Maxilta halauksen ja tytöiltä kyyneleitä ja lupauksen, että he jäisivät ikävöimään minua. Pyydystin lentomuurahaista bussin ikkunalasista Nadjan ja Olgan kuuliaisesti odottaessa, että bussi lähtisi liikkeelle.
Niin tehtyään syvennyin maisemien tuijotteluun.

Neljältä lähtenyt bussi saapui puoli tuntia myöhässä, puoli yhdeksän maissa Vilnaan. Se ei kuitenkaan haitannut, sillä bussi Tallinnaan lähtisi vasta kello 22. Lisäksi olin matkan aikana ehtinyt saada yhden uuden ystävän, Tonyan, ja häneltä lahjaksi miniruukussa olevan ruusun.
Syy myöhästymiseen olivat tullimuodollisuudet Valko-Venäjä-Liettua -rajalla, jotka sujuivat tällä erää kankeasti. Lisäksi passeja toisaalla tarkastettaessa vessoille olisi ollut käyttöä. Koska kuski ei ollut antanut tähän meille, passeja odottaville lupaa, kärvisteli joukkio bussissa kärsivällisesti niitä odotellen.

WC:hen ei kuitenkaan ollut vielä asiaa, sillä toisessa tarkastuspisteessä tarkastettiin passien lisäksi matkatavarat. Minun vuoroni tullessa kohdalle tavaroita tarkastanut henkilö ei muista poiketen kuitenkaan ollut kiinnostunut tavaroistani, vaan pyysi näyttää passini hänelle. Näin tehtyäni hän selkeällä englannilla hän kysyi minulta, mitä ihmettä oikein tein Valko-Venäjällä, johon minä hermostuksissa naurahdin, että taisin tosiaan olla vähän hullu tehdäkseni niin. Mies yhtyi tähän nauraen ja jatkoi leppoisasti kyselyitään: Kuinka pitkään olin maassa, ja olinko opiskelija. Olin hämmentynyt miehen käytöksestä ja aivan varma, että kohta vi*****u päättyisi ja minut vietäisiin toiseen huoneeseen kovisteltavaksi.
Lopulta oli pakko uskoa miehen olevan vain ystävällinen, sillä hän päätti keskustelumme sanoihin: "Come back next year!".

Kun kaikki EuroLinesin bussimatkustajat olivat prässin läpi puristettuja, vei bussi meidät etemmäksi rajalla Fax free -butiikkialueelle. Wc ja viinakaupat löysivät meistä käyttäjänsä.
Vilnaan saapuessa oli kuin olisi saapunut toiselle mantereelle; ainakin asiakaspalvelun suhteen. Ihmiset puhuivat englantia, eivät hyvin, mutta ainakin yrittäen palvella. Sain bussiasemalta ongelmitta lipun jatkoyhteydelle, vatsan täyteen ruokaa bistrossa ja englanninkielisiä lehtiä yläkerran marketista.
Yöllinen bussimatka Tallinnaan olisi ollut täydellinen ilman erästä keski-ikäistä humalaista liikemiestä, joka seurankipeänä yritti terrorisoida jokaista matkustajaa lähistöltään. Nyrkinheiluttaminen tepsi, ja varpaani saivat rauhan tältä hiveltäjältä loppumatkaksi.
Bussi oli Tallinnan D-Satamaterminaalissa aikatauluaan aikaisemmin, joten pääsin loikkamaan suoraan kello kahdeksan Tallinkiin. AutoExpress oli perillä Helsingissä 9.45., josta jatkoin bussiin numero 15. Bussissa pääsin itse pitkästä aikaa olemaan auttaja, kun kuski ei osannut lukuisille turisteille vastata sanaakaan englanniksi bussin reitistä taikka hinnoista. He kaikki tahtoivat rautatieasemalle, joten lupasin, että he pääsivät nopeasti perille seuraamalla minua bussista metroon, ja nousemalla pois samalla pysäkillä, kuin itse.
Kuopioon lähtevään junaan nousin tunnin odottelun jälkeen 11.12. ja olin perillä 15.45., hieman alle vuorokausi siitä, kun olin lähtenyt Minskistä. Kalliiksi ei paluu muodostunut, sillä liput Minsk-Kuopio-välillä opiskelijahintaan maksoivat yhteensä vajaan 90 e.
Kuopiossa.. kuljin tavaramääräni alla hitaasti hoippuen rautsikalta suoraan KTY:n toimistolle, jossa pidettiin Demarinuorten piirihallituksen kokous. Sen jälkeen ajoin bussilla Neulamäkeen, jossa otin kuuman suihkun ja kokkasin itselleni täysipainoisen aterian riisistä, pavuista ja tofusta.
Lauantai-aamuna jatkoin SONK:n syyskuun seminaariin Ouluun, jonka päätyttyä yövyin siskoni luona Oulun naapurikunnassa, Oulunsalossa. Sunnuntai-aamun valjetessa pidettiin antoisa, mutta kestoltaan tehokas liittohallituksen kokous, jonka jälkeen minä ja pääsihteeri, toveri Kukkonen, jatkoimme matkaa suoraan Kuopioon, seurakuntavaaliehdokkaille suunnattuun koulutukseen, jossa Kukkonen toimi puhujana, minä osanottajana. SDP:n vaaliohjelmaan nyt tutustuneena, pidän sitä onnistuneena.
Vaaleihin ja poliittisen toimintaan liittyen hommaa tuntuu paluultani kertyvän kiihtyvällä tahdilla lisää, mikä on toki hyvä asia. Ensi viikon kalenteri näyttää nyt kuitenkin olevan niin täynnä, että joudun tässä nyt vähän pähkäilemään, että missä vaiheessa ehtisin sairastamaan "parhaiten"..
Blogia yritän kuitenkin kirjoittaa entistä säännöllisemmin. Sillä kun tuntuu olevan henkilökohtaisesti saamani palautteen mukaan yllättävästi lukijoita.. :)

Blogin kuvassa, joka on otettu tiistaina 19.9.2006, olen minä Olga U.:n asunnolla, ja yritän raastaa perunoita ohukaistaikinaa varten. Thank you, Nastya for the photo!

3 kommenttia:

Arto J. Virtanen kirjoitti...

"Fax free.." ;)

Kiva saada sinut takaisin Suomeen! Saanemme jollain foorumilla kuultavaksi/luettavaksi matkakertomuksen eheänä kokonaisuutena..

trenditietoinen kirjoitti...

hei peipe!,

millon kerkeisit näkee?!? haluun kuulla kaiken ja selittää sulle kaikkee. mä oon vähän ihastunut yhteen sfp:läiseen.

ja rupesin muuten yhelle vihreälle sedälle palkatuksi vaalipäälliköksi. ihanan vitun paljo hommaa :D

ja ainii, oon kännissä hukannu taas mun kännyn. eli mailaa mulle tai mesetä etc..

puss!

Kati O. kirjoitti...

Mä olenkin miettinyt, että mihin olet joutunut.. Jep, mailaan. Kiva kuulla, et on hommaa. <3.