21.8.2006

Matkakuumetta - tai sitten ei..

Minä, toveri Oksman, olen syksyllä viiden viikon ajan työntekijänä Valko-Venäjällä Valko-Venäjän Kansallisessa Teknillisessä Yliopistossa, Minskissä. Matkajärjestelyjä minulla olisi ollut ruhtinaallisesti aikaa tehdä pitkin kesää, mutta kuinkas kävikään - sekä Suomessa että kohdemaassa extra-kv-harjoitteluani hoitaneet ihmiset olivat lomilla tämän kriittisen ajanjakson. Nyt heidän palattuaan on alkanut tapahtua, mutta aikaa työn aloittamiseen on vajaa kolme. Saako Kati viisumin ajoissa, voih ja huoh?

Joka tapauksessa olen ajatellut matkustaa sinne pidemmän kaavan kautta; Baltiaakin olisi mukava nähdä, ja bussilla kulkeminen tulee halvemmaksi kuin lennot Wienin tai Frankfurtin kautta - ekologista näkökulmaa unohtamatta! Juna olisi tietysti kaikista paras vaihtoehto.

Miksi valitsin yllä olevan otsikon? No siksi, että viime hetkelä tapahtuvat matkanjärjestelyt ovat äärimmäisen rasittavia. Henkistä rasitustani on lisännyt entisestään se, etten voi tehdä nykyisellä työharjoittelupaikallani, Universal Picturesilla, virka-aikana hirveästi mitään asioiden edistämiseksi, mutta Mr. Vitali Gorbash ei tunnu tätä ymmärtävän, vaan soittelee minulle useamman kerran vuorokaudessa.

Liiketalouden harjoittelustani puheenollen, se loppuu ylihuomenna. Kolmanneksi viimeinen työpäivä sujui äärimmäisessä väsymyksessä SONK:n Kesäpäivien univelkojen ollessa vielä kuittaamatta. Pyhäselän Hopealahti -niminen tila oli upea ympäristö oppia uutta ja virkistyä. Paikalliset toverit olivat vielä toki mahtavampia. Kiitokset heille!

Edellisessä kirjoituksessa ollut mielipiteeni julkaistiin 18.8. Hesarissa, yli kolmen viikon odottamisen jälkeen. Pari sanaa venäjää on ennen matkalle lähtöä hyvä oppia,
joten nyt itseopiskelun pariin!

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Oooo, vai niin pitkään olet poissa. Koska lähtö tapahtuu? Lounaalla olisi mukava käydä ennen sitä?

-sami v.