8.10.2008

Vaaliajatusten soppaa

Vaaleihin on aikaa 18 päivää ja työpäivät Demarinaisten järjestösihteerinä kuluvat tällä hetkellä sataprosenttisesti kunnallisvaaleihin. Iltaisin oman kampanjan miettiminen uusien avauksien suhteen on jäänyt sattuneesta syystä vähän vähemmälle. Kiinnostusta toki on. Ihailen niitä ihmisiä, joilla on 8-9 työtunnin jälkeen aikaa vielä analyyttisiin, uusiin avauksiin.

Olen myös lehtiä lukiessani ihmetellyt, kuinka paljon pitää olla rahaa lehti-ilmoitteluun, että pääsee läpi valtuustoon? Vaalien jälkeen se selvinnee, sillä läpipäässeillä on ilmoitusvelvollisuus vaalirahoituksestaan.

Tiedottaminen on olennaisen tärkeää ehdolla olevalla, sillä omien arvojen välittäminen on vaikeaa muuten, ellei pysty kloonaamaan itseään. Tästä sanoman läpisaamisen tärkeydestä hyötyy eniten kuitenkin lehdet. Havainnot postiluukusta kertovat lehtien paksunevan vaalien alla.

Itse asion luottaa omassa kampanjassani paikallisuuteen ja hyviin tavoitteisiini:
-puhdas luonto luo viihtyisän asuinympäristön
-riittävät palvelut ja hyvät joukkoliikenneyhteydet niihin
-nuorille tukea opiskeluun ja vapaa-aikaan -> mopoilijat ja nuoret pois kaduilta kahviloihin ja nuorisotaloille
-mielekkäitä, edullisia harrastusmahdollisuuksia
-kouluille on luotava oma, erillinen suunnitelma kiusaamisen määrätietoiseksi poistamiseksi
-yleisellä ennaltaehkäisyllä vältetään leikkauksien aiheuttamat yllättävät ongelmat ja menolisäykset
-kaikilla meistä on oikeus kotiin; pois asunnottomuus!


Vartissa oli tänään jälleen mielenkiintoinen artikkeli vaaleihin liittyen valtuutetujen työstä. Kaupunkilaisilta kysyttiin, mitä valtuutetut tekevät, ja toisaalta kaksi valtuustopaikastaan luopujaa kertoi, miten paljon aikaa valtuustotyöskentely vie. Katugallupin mukaan - yllätys yllätys - ihmiset ajattelevat, että ehdokkaat ja valtuusto näkyvät vain vaalien alla, mutta sen jälkeen ei mitään tapahdukaan, tai, että valtuutetut "pyörittelevät papereita" ja "kilpailee, kuka parhaiten näyttäis tekevän jotain". Jos tuo on käsitys, ei se kyllä kannusta hirveästi jatkamaan. Mutta ei mitään. Minua päätöksenteko kiinnostaa ja tiedän, että se on tärkää! Kenenkään sylkykupiksi en kuitenkaan suostu. Ihmisiä pitää kuunnella, mutta on tiedettävä, että päätöksenteko kuntatasollakin voi olla joskus hidasta. Joihinkin asioihin menee lyhyempi, toisiin pidempi aika.

-Rome wasn't built in a day.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Olen myös ihmetellyt mistä mahtaa raha virrata eri ehdokkaiden mainosbudjetteihin. Mediaan käytetään (paljon?) rahaa, mutta valitettavasti ulkonäköön ja uusiutumiseen ei panosteta. Vanhaa ja hyväksihavaittua on tietysti hyvä kierrättää, mutta perinteikkäät "edustaja seisoo mairea hymy naamalla, taustalla pelkkä ehdokasnumero" -tyyppiset ratkaisut eivät paljoa ajatuksia avaa. Vaaleissa tuskin top of mindikaan on tärkeää. Onneksi on myös ilmaisia vaihtoehtoja. Aika raksuttaa vähiin, mutta mahtavia vinkkejä ihmisten (netistä) tavoittamiseen saa ainakin Obaman kampanjasta. Tehty isolla rahalla, juu, mutta media on ainakin ilmaista.

Tsemppiä vaaleihin. Vartin lukijoiden kommenteista ei kannata välittää. Pitänee vain hyväksyä fakta, ettei keskimääräisen tallaajan intelligenssi riitä omasta tulevaisuudesta huolehtimiseen ;)