25.1.2008

Saarela näytti todelliset karvansa - vai ironiaako?

Tanja Saarela ent. Karpela ent. Vienonen antoi mielenkiintoisia lausuntoja 22.1. nettiblogissaan:

”Maripaidan nyt voi hankkia kuka tahansa ja joka kodissa on Iittalan astioita. Ei sellaisilla tuotteilla itsetuntoaan voi pönkittää. Sitä paitsi näihin impivaaralaisiin liikkeisiin voi ihan vapaasti kävellä sisälle katsomaan valikoimaa vaikka näyttäisi kuinka köyhältä. Todellisten luksusliikkeiden ovilla on tiukkailmeiset vartijat, jotka pitävät huolen siitä, ettei köyhälistö käy näpelöimässä hienouksia. Suomi kehittyy kehittymistään. Kohta Helsinkiä ei erota maailman metropoleista. Onhan meillä jo romanialaismummot polvillaan kerjäämässä. Ja kohta voidaan näyttää maailmalle, että kyllä meilläkin on ökyrikkaita ja heille tarkoitettuja kauppoja.”

Huh huh, sanon minä. Lisää vaan tuloeroja Suomeen.
Henkilökohtaisesti minulla ei ole mitään sitä vastaan, mikäli joku haluaa käyttää rahaa tuhansia euroja merkkivaattesiin - siitä vain. Mutta ylimielisyyttä ja pröystäilyä vastaan minulla on paljonkin.

Nyt Saarela kirjoittaa blogissaan, että hänen lausumansa Vuittonin Suomeen tulosta oli vain ironiaa, jolla hän halusi esittää huolensa yhteiskuntamme kahtiajakautuneisuudesta. Huonoa vitsailua, sanon minä. Tekstiä kirjoittaessa ei näy kasvojen ilmeen tai äänenpainot - mistä kukaan voi tietää, onko hän kirjoittanut asiaa tosissaan vai ei. Lähtökohtaisesti ihmiset kuitenkin uskovat, että henkilö sanoo, mitä tarkoittaa. Mikä moka! Ainakin Saarela sai vitsintä ansiosta rivikaupalla julkisuutta - julkisuutta, jonka hän on Hesarin haastattelussa rinnastanut perheväkivaltaan.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ymmärsinkö oikein, että tuloerot ovat huono asia?

Henkilökohtaisesti en ymmärrä, miksi en saisi rikastua jos raadan 12 tuntisia työpäiviä. Tosin työssä, jota rakastan.

Toisaalta, mitä Saarelan blogiin tulee, keskustalaispoliitikolla lienee vielä brändien salat hieman ohrapellon kevätmutaisissa maisemissa.

Hän kirjoittaa: "Juju onkin siinä, että ostaja ostaa tuotteen lisäksi itselleen rikkaan ihmisen statuksen."

Perinteisesti statussymbolit ovat juuri keskituloisten pakonomaista tarvetta vaikuttaa varakkaimmilta. Kuinka moni miljonääri muka oikeasti käyttäisi Luis Vuittoneita?

Tämän päivän kuuma sana on LV:n kaltaiset, enemmänkin wanna-be-luxus brändit. ;) Todellista luksusta ei osteta liikkeistä.

Kati Oksman kirjoitti...

Kyllä, me demarit vähän karsastamme tuloeroja. Minun mielestä oman työnteon pitää olla kannattavaa, sitä en kiellä. Haluan itsekin olla parempituloinen. Kyse onkin siitä, miten sellaisten matalatuloisten ihmisten tulotasoa saataisiin nostettua, jotka eivät elä, esim. pk-seudulla, saamillaan tuloilla. En halua parempia tuloja, jos ne lähtevät jonkun toisen selkänahasta, niin sanoakseni. Siksi kieltämättä karsastan esimerkiksi myös jättioptioita. Ne tuppaavat korreloimaan myös irtisanomislukujen kanssa viimeaikaisten uutisten valossa. Tuloerot sinällään ei ole paha asia, yleensä se vaan tarkoittaa sitä, että rikkaat rikastuvat ja köyhät köytyvät. Muuten kyllä.