26.10.2007

Facebook-kuumeesta

Luovuin noin viikko sitten Facebookin käyttämisestä. Syitä on monia: Facebookin palvelutarjonta on niin laajaa, ettei aika riitä ko. testien, kutsujen, yhteisöjen ym. hallintaan ja vastaamisiin vieden aikaa pois monesta muusta arvokkaasta, kuten liikunnasta, kulttuurista, työstä.. Vanhoja tuttuja on toki mukava löytää ja verkostoitua uusien ihmisien kanssa, sekä viestittää omaa arvomaailmaan ulospäin.

Koin myös, että tietyllä tavalla osa Facebookin palvelusta himmenee juuri silloin, kun jotakuinkin kaikki tuttusi ovat jo liittyneet siihen. Siitä tulee arkipäiväistä, tylsää, ja jopa rasite. Miksi emme viesti ystäviemme kasvokkain tai tartu puhelimeen, vaan roikumme kaikki päivät sekä illat koneella liikkuttaen bittejä?

Moni käyttää todella paljon aikaa ja vaivaa omien tietojensa laittamiseksi ystävien, ja samalla helposti koko maailman silmäiltäväksi. Interaktiivisen vuorovaikutuksen vastapuolena voi olla yllättäviä lieveilmiöitä:

HS uutisoi STT:n kautta tullein tiedoin, 25.10, että Facebook-internetyhteisön käyttäjät saattavat joutua huijauksen kohteeksi. " Britannian yleisradioyhtiö BBC varoitti keskiviikkona identiteettivarkaista, jotka ovat avanneet pankkitilejä ja hankkineet luottokortteja yhteisöstä keräämiensä tietojen avulla. BBC:n tv-ohjelmassa luotiin kuvitteellinen hahmo, jonka ystäväkutsu lähetettiin sadalle. Kolmasosa otti yhteyttä ja lähetti samalla tiedot itsestään. Huijarit voivat etsiä tietoa henkilöstä syntymäajan ja -paikan perusteella ja avata niillä pankkitilin verkossa. Yhteisön käyttäjien tapana on ohjelman mukaan kerryttää ystäväverkostoaan, jolloin he hyväksyvät listalleen sellaisia, joita eivät edes tunne." Uutisen mukaan Facebookilla on kaikkiaan 42 miljoonaa jäsentä, joista Suomessa käyttäjiä oli lokakuun alussa yli 63 000, mutta nyt jo 151 000.

Tiedän, että ihmisillä on paljon tietoa verkossa itsestään muuallakin, mutta tämä laittoi todella miettimään. verkossa tapahtuvan verkostoitumisen ja hauskanpidon - mitä motiveja kenellä sitten onkaan - haittapuolia.

Ei kommentteja: