23.1.2007

Porkkanaa liikkumiseen


Sosiaali- ja terveysministeriön tekemän tutkimuksen mukaan ihmisten liian vähäinen liikunnan harrastaminen aiheuttaa Suomessa vuosittain runsaan 300–400 miljoonan euron kustannukset. Tähän lukuun tuskin on sisällytetty pelkän ylipainon aiheuttamia kuluja, vaan kulut koostuvat yleisemmin sairauspoissaoloista ja työn tuottavuuden heikkenemisestä, sekä terveydenhuolto- ja sosiaalimenoista.

Ennen autojen ja joukkoliikenteen olemassaoloa liikuntaa on tullut harrastettua olosuhteiden pakosta, ja ihan hyvin on jaksettu. Nykyään kehon rasitusta ei välttämättä synny työn tai paikasta toiseen siirtymisen kautta, joten kehon ja keuhkojen rasittaminen täytyy tehdä erikseen vapaa-ajalla. Täytyy kuitenkin muistaa, että vaikka lajeista löytyy nykyään hyvin valinnanvaraa jokaiselle, ei vähävaraisilla ole välttämättä varaa harrastaa lempilajiaan. Hyötyliikuntaa voi toki harrastaa kuka tahansa.

Tämän vuoksi liikunnan harrastamisesta tulisi jollakin lailla palkita, tai tehdä harrastaminen mahdollisemman helpoksi ja taloudellisesta tilanteesta riippumattomaksi, sillä jo kolme kertaa viikossa harrastettu kuntoliikunta pitää ruumiin ja mielen terveenä. Liikuntatalkoilla säästämme oman terveytemme ja kohdennamme säästyneet veroeurot muuhun tarpeelliseen.

Kati Oksman
Kuopio

Mielipide julkaistu Savon Sanomissa 23.1.2007

Ei kommentteja: