1.12.2006

Virran viemää - niin minäkin


Olen tuhma, mainostan elokuvaa, ennen kuin olen edes katsonut sen.
Olo on uupunut, ihana Maria, että pyysit minua mukaasi leffaan. Syötimme Marian kanssa viisi tuntia toissapäivänä tietoa SPSS:ään, jonka lopuksi kaikki tiedot hävisivät. Aika taitavaa, eikö?
Oikeastaan elokuvien sijaan minun tekisi mieli kirjoittaa teemoista "päiväkirjamainen blogi vai asiablogi" ja "mitä asioita odotan parisuhteelta", mutta taidanpa ne jättää nyt väliin. Parisuhdeasiatkin voivat olla hieman ajankohtaisempia vasta tulevaisuudessa.

Kuva yllä on otettu Finnkinon sivuilta. Elokuvan nimi on siis Virran viemää, ja alla lyhyt synopsis. Miksi minäkin olen virran viemää? No se johtuu siitä, että välillä kokee hukkuvansa kaiken työn ym., pimeyden alle. On niin pimeää koko ajan, että se väsyttää. Saisi tulla lumi jo taas - onhan jo joulukuu.

"DreamWorks Animation ja Aardman Features, Wallacen ja Gromitin sekä Kananlennon Oscar-palkitut tekijät, tuovat nyt valkokankaalle elokuvan Virran viemää, jonka tapahtumat sijoittuvat Lontoon katujen alle.

Hienostunut seurapiirirotta Roddy joutuu tylysti karkotetuksi Kensingtonin asunnostaan ja kulkeutuu virran viemänä Lontoon vilkkaaseen viemäriverkostoon. Siellä se tapaa kipakan rottatytön, katujen kasvatin nimeltä Rita.

Yhdessä kaksikko yrittää löytää tiensä läpi koskia, pyörteitä, ilkeitä rupikonnia ja hämäräheppuja vilisevien viemärien. Roddy saa matkan varrella huomata, miten vastakohdat täydentävät toisiaan, ja pääsee kokeilemaan myös sankarihommia yrittäessään pitää Ritan loitolla viemärien vaaroista."

3 kommenttia:

xTeräsNyrkkix kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
suvi kirjoitti...

Moi! No oliko hyvä leffa? :) Laurinkaa ollaan menossa ens viikonloppuna leffaan nii en viel tiedä yhtää mitä mentäs kattoo.. Kyllä toi pimeys vie voimia muiltakin, mutta onneks kohta alkaa joululoma. Oon käyttäny mun puheajan melkee kokonaan tältä kuulta nii en voi soittaa :( Millon sulla alkaa loma ja joko tiiät millo meet leppävirralle? Koita pärjäillä ja pidä lippu korkella, kyllä sitä luntakin ehkä jossain vaiheessa tulee :D

Kati O. kirjoitti...

Anssille: väistelee ken pystyy ;). Karikoille en tahdo.

Pikkusiskolle: Elokuva oli ihan ok, romanttinenkin kaltaiselleni höpsölle. Joo, koitetaan me pärjätä. Soitan sulle pian.