2.10.2006

Kun pimeys asustaa pääkopassa


Olen asettunut pimeään kotomaahani Suomeen. Arki rullaa jollakin lailla. Tänään ohjelmassa on ollut mm. työpaikkahakemusten tekoa ja juoksutusta, mielenosoituskylttien tekoa, pyykkäystä ja ruoanlaittoa. Mutt' mikä on, kun alkaa omat ja muiden ihmisten antamat rajat tulla vastaan? Kyse on enemmästä, kuin esimerkkilistani antaa ymmärtää. Tuntuu, että kun saa tehtyä yhden asian ja vedettyä sen yli henkselit muistilapulle, tulee kaksi uutta tilalle. Muita ihmisiä en voi kuitenkaan syyttää, olen tällä hetkellä itseni pahin vihollinen. Toisin sanoen, olen itse kaikki hommani vapaaehtoisesti ottanut, ja toisaalta, en ole aina tehokkain mahdollinen.
Älkää siis ihmiset lukeko tätä blogia hyvän poliittisen jargonin toivossa, sillä sitä ette täältä nyt saa. Ette ainakaan vähään aikaan.
Tarvitsisin lomaa itseltäni, mutta en tiedä, miten sen saan.
Luulen, että alan vain vähentämään nykyisiä ja tulevia hommia. Itsehoito ja mietiskely kunniaan.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Työnhaku on muuten syvältä. Erittäin epäkiitollista hommaa (kuten pyykkäyskin)...sain eilen tietää, että työsoppariani jatketaan vain tämän kuun loppuun. Sitten saan vielä jatkoaikaa eri sopparilla joulukuun alkuun. Ja sitten joulukuussa on osa-aikaduunia. Eli työnhakuun joudun minäkin, viimeistään vuoden alusta. Ei mikään helppo nakki täällä Varkaudessa. Toivottavasti sinulla on parempi onni Kuopiossa. Niin, ja Badmus tykkäsi sinusta kovasti! Sanoi, että sinusta tulee vielä presidentti :) *olen taas liian laiska kirjoittamaan meiliä*

Arto J. Virtanen kirjoitti...

Voimia Kati! Sinun lahjakkuuttasi tarvitaan vielä pitkään, joten ota ihan rauhassa;) Anna asioille ja itsellesi aikaa. Kiirettä ei ole, kun et sitä itsellesi tee.

Anonyymi kirjoitti...

aina ei tarvitse olla poliittinen olematta poliittinen :)... ja jos ihminen ei ole sitä mitä hän on, ei ole millään mitään väliä...

haksamishalaus!