6.12.2009

Heittolaukauksia

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Ilmassa on juhlan tuntua. Ulkona on raikas ilma ja kaunis sää ja läheisen kampaamon tuolit ovat täynnä kaunistautuvia presidentin juhliin menijöitä. Itse juhlin kuntoilun ja saunomisen lisäksi menemällä ystävän luokse katsomaan televisiosta Linnan juhlia ja syömään hyvää ruokaa.

Luin tänään kuntosalilla uusimmasta Seura-lehdestä, että Suomea uhkaa todellinen suurtyöttömyys ja ns. osa kulta-aikojen työpaikoista ei palaudu koskaan takaisin. Siitä ja Sdp:n 3.12 pitämän Työllisyysvoimalan keskusteluista on itselleni päällimäiseksi asiaksi jäänyt mieleen se ajatus, että myös työtön ihminen on arvokas. Kaikki ihmiset eivät vaan työllisty, vaikka halua olisi. Vaikka itseni on nyt vaikea samaistua työttömien tilanteeseen, silti he ovat samanlaisia ihmisiä kuin kaikki muutkin.

Työttömyys voi iskeä myös silloin, kun sitä vähiten odotta. Tärkeää työttömyysaikana onkin, ettei syrjäydy yhteiskunnasta, alkoholisoidu tms. Eiran sos.dem. yhdistys haluaa lisää työpaikkoja. Se on kirjattu yhdeksi tavoitteeksi toimintasuunnitelmaamme muiden poliittisten vaatimusten ja tavoitteiden ohella. Urpilainen on pärjännyt viime aikojen työllisyyskeskustelussa hyvin, siinä mielessä SDP:llä ei ole mitään hätää.

Samaisessa Seura-lehdessä oli uudestaan komissaariksi valitun Olli Rehnin haastattelu. Siitä tuli mieleen sellainen ajatus, että jos Suomen seuraava presidentti ei ole sosialidemokraatti, on Olli Rehn mielestäni kyvykkäin vaihtoehto Halosen seuraajaksi.

Allekirjoittanut valittiin 23.11. Eiran demareiden syyskokouksessa yhdistyksen puheenjohtajaksi 2010, joten poliittisten kantojen pohtimista ja julkituomista tulen ensi vuonna vähän tiiviimmin harrastamaan.

Ei kommentteja: