9.10.2006

Seurakuntavaalit ja asunnottomien yö


"Monta rautaa tulessa / poliitikot on unessa. "
Tämän tyyppiset rallatukset soivat päässäni tämänpäiväisen, rauhallisen pirteästi sujuneen opiskelijamielenosoituksen jälkeen. Opiskelijoiden tuloja tarkasteltaessa huomataan, että suuri osa heistä asuu ns. köyhyysrajan alapuolella. Sitä ei tulisi päättäjienkään unohtaa.

Asiasta toiseen: Niin Asunnottomien Yö kuin seurakuntavaalitkin lähestyvät!

Seurakuntavaalien teemana minulla on moniarvoisen ja suvaitsevaisen seurakuntahengen vahvistaminen, naispappeuden puolustaminen, ja luovien, ennakkoluulottomien keinojen löytäminen seurakuntien taloudellisiin vaikeuksiin.
Itsehän en tosiasiassa ole Kuopiossa asuessani juurikaan ollut aktiivisesti seurakunnan toiminnassa mukana. Ehdokkaana ollessani en näe tätä kuitenkaan heikkoutena, vaan nimenomaan vahvuutena siinä mielessä, että voin tuoda seurakuntavaalityöhön omia näkökulmia toiminnan kehittämiseksi, joilla "kaltaiseni" nukkuvat jäsenet voitaisiin saada kiinnostumaan toiminnasta.
En myös useinkaan tarvitse fyysistä kirkkorakennusta oman uskonnollisuuteni toteuttamiseksi, mutta en silti halua sulkea sitä pois muilta. Sen sijaan arvostan kirkon tekemää työtä vaikkapa köyhien, lasten ja parisuhdevaikeuksissa kamppailevien parien hyväksi, ja haluan olla mukana seurakuntatyössä varmistamassa, että tämä kehitys jatkuu myös tulevaisuudessa. Paikallinen Tulkaa kaikki-liikkeen yhteyshenkilö Kuopiosta oli myös yhteydessä minuun, ja täytyy sanoa, että allekirjoitan heidän liikkeensä sisällön, ne kun ovat hyvin samankaltaisia mm. meidän sosialidemokraattien kanssa. Liikkeen sivut, josta ohjelma löytyy: http://www.tulkaakaikki.net/

Asunnottomien yö on valtakunnallinen Suomessa järjestettävä tapahtuma, jota vietetään samaan aikaan, 17. lokakuuta, kuin YK:n köyhyyden ja syrjäytyneisyyden vastaista päivää, joka muistuttaa siitä, että asuminen on jokaiselle kuuluva yleismaailmallinen ihmis- ja perusoikeus iästä, sukupuolesta, kansallisuudesta tai sosiaalisesta asumasta riippumatta. Asuonnottomuus on kansallinen häpeäpilkku, jonka poistamiseen tulee tehdä ponnekkaammin työtä.
Kuopion Demariopiskelijoilla on halukkuutta tapahtuman mukanaoloon Kuopiossa, joten allekirjoittanut ottaakin heti huomenna yhteyttä Sirkkulanpuistoon, joka tapahtumaa on Kuopiossa järjestänyt.
Siihen saakka, alla Ilpo Tiihosen koskettava runo, jonka poimin www.asunnottomienyo.com -sivustolta. Samoin kuvaa olen lainannut sieltä.

Nuku rapussa, Reiska,
on enkelten yö,
tuolla kaukana tähtöset
leikkiä lyö.

Nuku rapussa, Reiska,
et unohtumaan
pääse sitten kun taivaassa
tarjoillaan.

Nuku rapussa, Reiska,
ja untasi nää
että joskus on sullakin
tähdissä pää.

Nuku rapussa, Reiska,
sut koulutetaan
siellä taivaassa tyynylle
uudestaan.

-Ilpo Tiihonen-

Ei kommentteja: